Sairauspoissaolot ja työkykyongelmat työnantajan huolena – Apua lyhytterapiasta?

Terapian avulla voidaan ehkäistä työkyvyttömyyseläkkeitä, kun ongelmiin puututaan ajoissa.

Mielenterveysongelmat ja masennus ovat edelleen suurin sairauspoissaolojen syy, ja työkyvyttömyyseläkkeistä jopa puolet johtuu mielenterveysongelmista. Kuinka paljon sairaspoissaoloja mielenterveydenongelmat, kuormitus ja stressi tuovatkaan ennen kuin edessä on työkyvyttömyyseläke, ja mikä näiden sairauspoissaolojen hinta on työnantajalle?

Kognitiivisella lyhytterapialla vaikutetaan työkykyyn ja elämänhallintaan

Lyhytterapiaan voi hakeutua matalalla kynnyksellä, kun jokin asia työ- tai yksityiselämässä huolettaa ja mietityttää. Lyhytterapian kesto määritellään aina etukäteen yhdessä asiakkaan kanssa ja terapialle luodaan tavoite. Vaikuttava lyhytterapia käsittää yleensä noin 10-20 tapaamista ja asiakas ja terapeutti tapaavat noin 1-2 viikon välein. Joskus myös muutama käyntikin voi riittää.

Tutkimusten mukaan lyhytterapia voi olla yhtä vaikuttavaa kuin pitkä terapia, varsinkin, jos tukea saa ajoissa. Merkityksellinen työskentely ja asiakkaan oivallus asioihin voi tapahtua lyhyessäkin ajassa. Kognitiivinen lyhytterapia tähtää juuri tähän eli terapiassa pureudutaan ihmisen tietojen käsittelyn kautta ajatuksiin, tunteisiin ja toimintaan sekä niiden yhteispeliin. Focus on usein tässä hetkessä, menneisyys huomioiden.

Muutos ei usein tapahdu terapeutin vastaanotolla vaan oven ulkopuolella, asiakkaan arjessa. Terapeutin tehtävä on antaa apua, työkaluja ja keinovalikoimaa ymmärtää ja oivaltaa asioita. Usein terapialla saavutetaan isompi hyöty, koska vaikutus näkyy muillakin elämänalueilla. Kun yksityiselämän asiat ratkeavat ja stressi helpottaa, työkykykin paranee.

Arvostettu ja kustannustehokas henkilöstöetu

Miten työnantaja voi huolehtia työntekijöiden työkyvystä, motivaatiosta ja sitoutumisesta? Ongelmiin kannattaa puuttua ajoissa, ennen kuin on liian myöhäistä ja sairauspoissaoloja on ehkä jo kertynyt. Ennaltaehkäisy on kaiken A ja O ja siinä työnantaja voi yhdessä työterveyshuollon kanssa auttaa. Usein unohtuu, että lakisääteiseen työterveyshuoltoon kuuluu yhdestä viiteen käyntiä työterveyspsykologin vastaanotolla. Työterveyspsykologi auttaa tarvittaessa asiakasta löytämään oikean jatkohoidon, mutta usein avun saa jo työterveyskäynneillä. Lyhytterapia voi olla hyvä jatkumo työterveyspsykologin käynneille, jos asiakas tarvitsee vielä lisää tukea.

Lyhytterapiaa voidaan toteuttaa myös etänä. Työnantaja säästää kustannuksia ja työntekijä aikaa, kun vastaanotto onnistuu oman kodin rauhasta etäpäivien ohessa tai vaikka työpaikan rauhallisesta neukkarista.

Lyhytterapia osaksi työterveyshuollon kelakorvausta

Lyhytterapiasta ei saa, ainakaan vielä, työterveyshuollon kelakorvausta, mutta Nordic Healthcare Groupin ja Helsingin Yliopiston (2020) tutkimus työterveyshuollon korvausjärjestelmän kehittämisestä nostaa selkeästi esiin tämän tarpeen. Tutkimuksen osana olevassa työnantajakyselyssä kysyttiin, millaisia palveluita työnantajat toivovat työterveyshuollon valikoimaan ja kelakorvauksen piiriin. Mielenterveyspalvelut nousivat selkeästi isoimmaksi tarpeeksi ja erityisesti lyhyitä terapiapalveluita toivottiin (julkaisematon tulos).

AITO Työterveys palveluksessasi

Lyhytterapiaa saa nyt myös AITO Työterveydestä. Kokenut ja koulutettu työterveyspsykologimme Emmi Girs pitää vastaanottoa AITO Työterveyden Pasilan ja Tapiolan toimipisteissä kolmesti viikossa. Lyhytterapia voidaan liittää osaksi työterveyshuollon sopimusta ja sen laajuus sovitaan aina yhdessä työnantajan kanssa. Teemme myös räätälöityjä paketteja asiakkaiden toiveiden mukaan.

Pyydä tarjous lyhytterapiasta osoitteesta aito.sopimukset@vantaa.fi tai kysy lisää omalta työterveyshuollon yhteyshenkilöltäsi.

Tiesitkö?

Yksi sairauspoissaolopäivä maksaa keskimäärin 350€/päivä tai enemmänkin, jos kyse on asiantuntijaorganisaatiosta.
Lähde: Elinkeinoelämän Keskusliitto.

 

Asiantuntija: Emmi Girs, työterveyspsykologi, kognitiivis-integratiivinen lyhytterapeutti, kognitiivinen psykoterapeutti koulutettava
Teksti: Karita Kangasmaa

 

 

Asiakkaaksi AITO Työterveyteen?

Haluatko aloittaa yhteistyön kanssamme? Klikkaa sivulle ”Tee sopimus työterveyshuollon palveluista.” Otamme sinuun pian yhteyttä.